torstai 11. marraskuuta 2010

No niin siinä sitten kävi

että Emilialle tarkoitetut toppavaatteet eivät tulleetkaan.
Jäi toppatakki tulematta
samoin kuin haalari.

Siis mistä ne valmistajat tietää,
mitkä oli meille tarkoitettuja??
Mitään muuta toppaa ei jäänyt puuttumaan.

Harmillisesti meillä ei kaupassa ollut enää yhtään 92 koon takkia,
Noa Noan tumma vanharoosa toppatakki on 98.
Iso, mutta aaaaah, niin herkullisen värinen.
Ja mallinen.
Siis ihana.
Mä himoitsin tätä jo silloin heti,
kun nämä saapui.

Mutta jäi silloin rekkiin, kun meille tosiaan oli toinen takki tulossa.
Siihen toiseen takkiin oli tilattu vadelmanpunaiset
Lennen housut ja ne saa nyt luvan mennä tämän kanssa.
Ei ihan paras vaihtoehto,
mutta kelpaa.
Kuvaa niistä housuista ei nyt ole,
mutta ehkä huomenna ehtisi kuvailla
miettiä asusteita takki&housu -settiin.
(Lähdössä kerhoon tänään aamulla)

Edit. laitan tähän vielä toisen kuvan, josta näkyy miten iso takki
oikeastaa on. Olivah, kun kyseli mitoitusta..Eli hihat tosi pitkät ja helma tulee melkein polviin.
Kuminauha vyötäröllä (tai vähän yläpuolella)
tekee sen, että ei näytä hirmuisolta ja istuu hyvin.

Lopputalvena ja ensi talvena takin kanssa
meneekin sitten Lennen viininpunaiset housut.
Sopivat täydellisesti :o)

Haalariksi ajattelin meille tätä.
Jotenkaan ei yhtään mun tyylinen,
mutta kuitenkin niin puoleensa vetävä.
Vaikea sanoa miksi,
koska en ole edes itse varma pidänkö haalaria kovin "kauniina",
mutta jollain tavalla se on niin Emiliaa.
Siis ihan kuin hänelle suunniteltu..

Asusteitakin nappasin pussillisen haalaria ajatellen.
Näistä sitten valitaan.
Noa Noan myssy ja hanskat pinkkinä.


Lennen viininpunainen lakki. Haalarin alaosa ei tosin ole ihan samaa
viininpunaista, joten ehkä ei tätä. Toisaalta tämä lakki on
samaa kangasta kuin Lennen 98 housut, jotka otin meille.
Menisi takin ja housujen kanssa.
Ja tietenkin hanskat samaa väriä.

Vadelmanpunaista.
Myssy Lenne ja hanskat Minymo.
Hanskat ollut jo testauksessa.
Ohuilta tuntuvat,mutta ainakin näillä keleillä on
sormet olleet lämpimät ja kuivat.


Hempeämpi setti vaaleanpunaisella..

Hanskat, lakki ja kypärämyssy Lenne.
Fleecehattu Tammisaaren markkinoilta viime vuonna.
Mulla on samanlainen ilman korvia ;o)


Takki on siis jo ollut käytössä,
mutta haalari on edelleen varastossa.

Yksi lähetys kaupassa oli vaurioitunut
ja asiakas huomannut vasta kotona.
CupCaken lilassa haalarissa on pieni reikä.
Jos Posti ei sitä halua,
eikä siitä mitään hyvitä,
niin mä varmaan paikkaan sen ja se tulee sitten Emilialle.
Sopiva koko, kun sattui olemaan.

Eli haalariasia on vielä hieman auki,
mutta eipä hättä.
Ainakin täällä meillä sataa vettä :o(

6 kommenttia:

- A - d - é - a - kirjoitti...

Heippa, tooosi söpö tuo Noa Noan takkinen. Siis minulla on talvivaate-asiat myös aika auki. On niitä tuolla kaapissa, viimevuotiset kun sopii vielä. Mutta voisihan sitä hankkia uutta pipoa ja hanskaa. No, tosiaan vettä sataa joten kurapukua päälle vain. -Tiina

Oliviah kirjoitti...

Tuo NoaNoa on kyllä kaunis. Meille ei valitettavasti mahdu enää yhtään takkia nyyh. Ovatko nuo siis pientä mitoitusta, jos Emilialle on 98 cm sopiva?

Pirjo kirjoitti...

Adea -niin tosi ihana se on :o)

Oliviah -ei ole pientä mitoitusta, eikä ole Emilialle sopiva. Kuva hämää, kun on nostanut kädet ylös. Takki tulee melkein polviin ja hihoissa sormenpäätkin jää hihan sisään. Laitakin yhden kuvan lisää tonne tekstiin

-Anni- kirjoitti...

Oi takki on aivan ihana, että ainakin itse olisin kovin tyytyväinen vaikka alkuperäinen jäisi saamatta :)
Noa noa:n kypärämyssy myös aivan ihana, mikä koko Emilialla siinä on?

Pirjo kirjoitti...

Kypärämyssy on kokoa 3-5 ja reilu meidän Emilialle. Sopiva varmaa ois vasta ensi, tai sitä seuraavana, talvena. Mutta kyllä sitä nyt jo voi käyttää :o)

prinsessaleikkeja kirjoitti...

Tuo Noa Noan takki on kyllä kaunis. Pääsee hyvin oikeuksiinsa Emilian päällä!