tiistai 29. lokakuuta 2013

Käytiin kirjastossa & korkattiin toppaa

Tammisaaren kirjasto on remontissa
ja muuttanut väliaikaisesti aivan ihanaan miljööseen.


Vanhassa puutalossa vihreän maiseman keskellä.


Sisältäkin todella kaunis.
(siis ei lattiat eikä kalusteet,
mutta muuten on ihana vanha rakennus...)


Neljä kirjaa lainattiin,
molemmat sai valita kaksi.


Julialla päällä Reiman uutukainen toppatakki
ja viime talvena (Emilialle) hankitut Anguluksen saappaat.

Emilialla Me Toon välikausitakki, viime syksynä hankitut
El Naturalistan nilkkurit.

Kätevää, kun ei neidin jalka kasva ollenkaan,
muuten olisi nuokin kengät olleet vain muutaman käyttökerran popot.
Nyt siis mahtunut syksyn, kevään ja vielä tämän syksyn :o)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Saman kokoiset, niin eri malliset

Juuri kuukausi-pari sitten hankitut tarhatossut onkin jo pienet. 
Tai ainakin huonot.
Kumpikaan tytöistä ei tykkää,
toista painaa kantapäästä ja toisen mielestä ne on kummalliset...

Olikin etsiminen uusissa, lähinnä Julialle.
Tytöillä on jalat saman kokoiset, mutta Julialla on tooooosi pitkä
isovarvas ja Emilialla kaikki varpaat lähes yhtä pitkät.

Nämä posti toi Julialle:

kuvassa muoto vaikutti ihan lupaavalle ja jalassakin tuntui hyvältä.

Emilialle sitten nämä:

Ei paljoa tykännyt, kun ei kiillä ja kaikki härpäkkeet (kukat, sydämet, prinsessalinnat) puuttui.
Mutta äidin mielestä ovat hyvät, niin nämä meille jää.

Ylemmät Fuzzies-merkkiset ja alemmat Petit nord.
Meille tuli Calossista.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Toppaa, toppaa, enemmän toppaa :o)

Nämä toppahousut oli pakko saada!

Taitaa olla Reiman sporttimallistoa,
jota myydään urheilukaupoille.
Ainakaan en muista nähneeni, kun kävin tätä talvea ostamassa
ja mallistokirjassakaan ei ole.. 
Olisin kyllä varmasti ottanut myyntiinkin,
mutta eipä onnistune :o(

Näihin housuihin sitten Reiman kanssa valkattiin kaksi takkia
sen mukaan, miten varastossa oli jäljellä kokoja.

Lilliksessä olisi ollut Pat-takkikin,
mutta ajattelin sen olevan liian pitkä.
Aika pitkä on tämäkin valkoinen, mutta menee sitten ainakin ensi vuonna.


Toiseksi takiksi tuli tämä turkoosi,
ehkä vähän likaystävällisempi.


Julialle olin ajatellut Mini A Turen Marisa-takkia,
josta jäi kuitenkin paljon kokoja puuttumaan,
eikä sitä Juliankaan kokoa tullut.

Punainen takki piti saada, kun kahdet housut oli valmiina.
Reimalta sitten löytyi Curtis.
Takissa on musta vuori,
mutta saa nyt luvan sopia ruskeiden housujen kanssa.

Toiset housut  Julialle on kirkaanvihreät,
vähän räväkämpi setti.

Emilialle otin vielä valkoisen takin kanssa turkoosit housut,
jos välillä tekee mieli rauhallisempaa settiä :o)


Nyt odotellaan lunta!

 (Tai ihan oikeasti joulupukkia nuo tytöt odottaa,
kesähelteista saakka jaksettu siitä partaherrasta höpistä...)

torstai 3. lokakuuta 2013

Roxyn toppahaalarit tytöille

Meillä on nyt jo kolmas talvi, 
kun tulee olemaan Roxyn toppahaalarit käytössä.

Mä vaan niin tykkään niistä!

Suorat lahkeet ja slimmi malli.


Emilian lahkeita ja hihoja täytyy lyhentää.
Haalarissa on sellaiset narut ja nepparit sisällä,
joilla hihoja ja lahkeita saa vedetty jonkin 5 cm lyhemmäksi.
Aika lököltä vielä näyttää,
mutta toisaalta alla ei ole muuta kuin pikkuhousut...


Tuo Emilian haalari menee kyllä varmasti myös vielä seuraavankin talven.
Niin edellinenkin meni kaksi talvea. Tämä uusi on kokoa 6/7.
Emilia yli 110 cm.

Emilian haalaria ei ole Lilliksessä,
mutta Julian löytyy täältä.
Montaa kappaletta ei saatu, toivotaan että loputkin vielä tulee..

Julialla koko 4/5, pituutta tytöllä jonkin verran yli metrin.


Asusteiksi turkoosia ja pinkkiä :o)